maanantai 8. kesäkuuta 2009

Vuosikortteja

Meillä on vähän erilainen viikonloppu takana ja olisin voinut jättää kyllä kokematta.

Torstaina nuoremmalla pojalla alkoi pikku flunssa ja perjantain ja lauantain välisenä yönä Rasmus heräsi eikä suostunut enää nukkumaan omassa sängyssään. No otin hänet sitten meidän sänkyyn ja siinä möyriessään tunsin, että sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Nukuttiin siinä sitten jotenkin kuitenkin aamuun ja siinä aamupäivällä sitten mietin, että taitaa tarvita lähteä päivystykseen, kun hengitys krohisee niin paljon ja pikkuisen kuumettakin on.

Lääkäriin kun päästiin niin lääkäri passitti suoraan keskussairaalaan. Siellä sitten odottaessamme Rasmus oli jo tulikuuma ja täysin veto poissa ja hengitti tosi huonosti. Lääkäriin kun päästiin niin kuumetta oli jo melkein 40 ja poika ihan velttona. Sieltä satiin sitten lääkettä ja sitten verikokeen kautta osastolle. Sitten lisää tutkimuksia ja lääkkeitä ja sitten olo jo alkoikin helpottaa.

Sunnuntaina sitten viiden aikaan päästiin lähtemään kotiin, kun saatiin ohjeita ja lääkkeitä kotihoitoon. Täällä sitten ollaan otettu rauhallisesti ja nyt tuntuu kuin ei sairaalareissua olisi ollutkaan. Rauhottavia tuolle vekaralle mielummin tällä hetkellä tarvittaisi.

Tässä kuitenkin muutama aiemmin valmistunut kortti.




127-129/365

Ei kommentteja: